Hei, kuinka voisin olla avuksi?
Haluan jättää yhteydenottopyynnön
Haen sparrausta liikeideaan tai liiketoiminnan kehittämiseen
Haluaisin neuvoja rahoitukseen
Kuulisin lisää, kuinka voisin hyödyntää LAB amk ja LUT:in tutkimus- ja kehityspalveluja
Lutesin järjestämässä Takeoff-tapahtumassa kaksi opiskelijatiimiä palkittiin
Seitsemän tiimiä pitchasi ideansa, jonka jälkeen livestriimin yleisö äänesti 1500 € palkinnon saajan ja tapahtuman sponsorina toimiva Rantalainen julkisti palvelupaketin saavan tiimin.
Yleisön suosikki oli Saledor, joka voitti OmaSP:n ja Lappeenrannan sekä Imatran insinööriyhdistysten sponsoroiman 1500 € suuruisen rahapalkinnon.
Pääsponsorina toimiva Rantalainen valitsi tarjoamansa noin 4000 euron arvoisen tuote- ja palvelupaketin saajaksi Tarja Kinisjärven esittelemän Palandian.
Varsinaisten palkintojen lisäksi Etelä-Karjalan Liitto jakoi vielä Ekotekt-tiimille Uusinajattelija -paidat.
Palandia – designtuotteita tekstiilijätteestä
Kinisjärven liikeidean perustana on tahto vähentää tekstiilijätteen määrää valmistamalla muuten jätteeksi joutuvasta kangasmateriaalista uniikkeja designtuotteita, kuten esimerkiksi petivaatteita ja muita sisustustekstiilejä.
Timo-Jussi Talsi ja Tommi Teittinen Rantalaiselta kommentoivat Palandian olevan ajanhenkeen sopiva ja maanläheinen idea. Lisäksi paikallisuus houkuttivat valitsemaan idean voittajaksi.
Tutustu tapahtumaan
Koko nelituntisen tapahtuman pääset katsomaan tästä.
Alkupuolelta pääset kuuntelemaan muun muassa Peter Vesterbackan ja Jethro Rostedtin haastattelut. Kohdasta 2:46:30 alkavat opiskelijoiden pitchaukset.
”Ajankohta sekä olosuhteet huomioiden hyvin toteutettu ja hieno tapahtuma!” - Timo-Jussi Talsi
Liikeideakilpailut tulevat taas keväällä 2021. Lutes vastaa opiskelijoille suunnatusta Forward-ohjelmasta ja Business Mill järjestää kaikille avoimen PitchIt-kilpailuluokan. Näiden molempien kilpailuiden yhteinen finaalitilaisuus pidetään huhtikuussa 2021. Pysy kuulolla!