Voimmeko auttaa?
×

Apua tiimin rakentamiseen

17.1.2020
FMC:n jäsenet Tommi, Tomi ja Paavo

Tiimin sisällä tarvitaan erilaista osaamista. Yhdeltä henkilöltä voi löytyä monenlaisia taitoja, mutta harvalta kuitenkaan kaikkea, mitä startup-yrityksen pyörittämiseen tarvitaan. Apua tiimin rakentamiseen saat Business Milliltä.

Liikeideaa on voitu hioa yksin mielessä jo pidempään, mutta sen eteenpäin vieminen vaatisi laajempaa osaamista. Meiltä löytyy laaja osaajaverkosto, jota hyödyntäen voimme auttaa yrittäjää löytämään ydintiimin ideansa ympärille. Erityisesti Skinnarilan kampukselta löytyy monen eri alan osaajia sekä tulevaisuuden menestyjiä, joita kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää.

Tiimin kokoaminen

Kartoitamme yhdessä idean omistajan tai yrittäjän tilanteen ja selvitämme, minkälaisia henkilöitä mukaan tarvitaan. Autamme löytämään tiimiläisiä verkostoistamme, johon kuuluu muun muassa eteläkarjalaisia yrityksiä, kampuksen opiskelijoita, sekä henkilökuntaa. Laajasta verkostosta löytyy osaajia moneen, josta pyritään löytämään juuri sellaisia henkilöitä, joiden osaamisesta on sinulle ja yrityksellesi apua.

” Opiskelijoilla voi olla myös itse vaikea nähdä tiimin sisällä olevien ”hengailijoiden” vaikutus yritystoiminnan kehittymiseen.”

Opiskelijoille apu tiimin rakentamiseksi voi olla vielä merkittävämpää. Tietyn alan opiskelija voi tarvita täysin eri alan osaajia tiimiinsä. Ilman oikeanlaista tiimiä toiminta ei kehity eikä lähde kasvuun. Opiskelijoilla voi olla myös itse vaikea nähdä tiimin sisällä olevien ”hengailijoiden” vaikutus yritystoiminnan kehittymiseen. Business Mill voi yhdistää maakunnan osaajia sekä opiskelijoita, sekä antaa vinkit tehokkaan tiimin muodostamiseen.

Tomi Asikainen sai apua tiiminsä rakentamiseen Business Milliltä

LAB-ammattikorkeakoulun opiskelija Tomi Asikainen sai apua Business Milliltä löytääkseen sopivat henkilöt tiimiinsä. Hän kuvaili, minkä tyylisiä ihmisiä tarvitsee ja mihin tehtäviin heitä tarvitaan. Business Millin Kaisa Vainikka teki hänelle ehdotuksen omien verkostojensa kautta. Tomi sai yritykseensä kaksi jäsentä kampuksen opiskelijoista, joilta löytyivät juuri ne tietotaidot, joita Tomi kaipasi. Yhteistyö on sujunut erinomaisesti, sillä tarvittavan osaamisen lisäksi myös heidän henkilökemiansa kohtaavat.

”tiimi on vienyt yritystä huimin harppauksin eteenpäin ”

Tomin mukaan apua tiimin kokoamiseen oli helpompi lähteä hakemaan sisäisesti, kuin että olisi ottanut ulkopuolelta apua. Kaisa tiesi yrityksen historian ja nykytilanteen, koska he olivat olleet yhteyksissä jo aiemmin. Tomi on ollut aktiivinen ideansa kehitystyön suhteen jo pidemmän aikaa. Hän kannustaakin olemaan itse aktiivinen osallistumaan erilaisiin tilaisuuksiin. Verkostoitumistilaisuudet ovat hyödyllisiä – myös Tomi sai ensi kosketuksen uusiin tiimin jäseniin Business Millin ja Markkinointiosuuskunta Siriuksen järjestämässä Yritä nyt ees. -tapahtumassa.

Tomi muistuttaa, että pitää itse muistaa mitä tavoittelee ja ketä kannattaa kuunnella, ja mihin pisteeseen asti. Uusia kontakteja avautuu, kun tutustuu ihmisiin. Kahden ihmisen taidot ovat paremmat kuin yhden, ja tiimi on vienyt yritystä huimin harppauksin eteenpäin.